Perhejudo
Perhejudon lähtökohtana on lasten ja aikuisten monipuolisen liikunnan tukeminen, sekä aikuisen ja lapsen sosiaalisen suhteen vahvistaminen. Perhejudoryhmissä lapsi ja lapsen vanhempi tai muu läheinen aikuinen harjoittelevat yhdessä samoissa harjoituksissa. Lapset ja aikuiset jakavat yhteisen oppimiskokemuksen ja liikunnan ilon. Aikuinen voi perhejudossa olla hyvä liikkuva roolimalli lapselle, tai lapsi aikuiselle. Harjoituksiin osallistuvalla aikuisella ei tarvitse olla minkäänlaista aiempaa urheilu- tai judotaustaa.

Tampereen Judon Nääshallin perhejudo-ryhmä kokoontuu 16.8.2026-30.5.2027. Nääshallilla budo4-salissa, ohjaajana Arto Lehtinen. Toinen perhejudo-ryhmä kokoontuu Kangasalla, Hööki Combat Centerillä maanantaisin klo 19-20 ajalla 7.9.-7.12.2026, ohjaajana Mikko Välimäki.
Ilmoittaudu perhejudo-ryhmään Nääshallilla su klo 13:30-15:00! Syyskausi alkaa su 16.8.2026.
Kaikki perhejudo-ryhmään osallistuvat tulee ilmoittaa ryhmiin yllä olevista linkeistä. Suosittelemme, että ryhmään osallistuvat lapset olisivat kouluikäisiä. Yhden kauden osallistumismaksu Tampereen Judon jäsenmaksun maksaneille on 115€/osallistuja, eli koko vuoden harjoitusmaksuksi tulee yhteensä 230€/hlö. Mikäli jäsenmaksua ei ole maksettuna, kauden osallistumismaksu on 140€/hlö. Jokainen perhejudo-ryhmäläinen treenaa oman vakuutusturvansa piirissä. Lisäturvaa voi hankkia SuomiSport-palvelun kautta ostamalla judolisenssin (sisältää vakuutuksen).

Perhejudo-ryhmässä muksu- ja juniori-ikäiset treenaajat voivat suorittaa natsakokeita. Ryhmän aikuiset ja juniori-ikäiset judokat voivat suorittaa judon keltaisen vyön noin vuoden harjoittelun jälkeen. Syksyllä 2026 perhejudo-ryhmässä aloittavilla aikuisilla ja juniori-ikäisillä keltaisen vyön koe on siis mahdollinen keväällä 2027.