Seuraavana esittelyssä ”Artsi” Arto Lehtinen.
Artsi aloitti judon vuonna -92 Tampereen Judoseurassa 36-vuotiaana yhdessä poikansa kanssa. Judotaivalta on kertynyt 33 vuotta.
Hän on vetänyt aikuisten kuntojudoryhmää eli nykyistä harrastejudoa 17 vuotta. Alkuun vetäjänä hänen kanssaan oli kymmenisen vuotta Jarmo Lindström, eli Jallu, jonka kanssa Artsi suoritti myös 1. Dan-kokeenkin.
Tämän jälkeen hän veti treenejä yhdessä Petri Heiskasen kanssa muutaman vuoden ja Petrin muutettua takaisin kotikonnuilleen Raaheen, saapui sopivasti maisemiin Alvaro Riveros Gorriti, jonka kanssa Artsi toimi vetäjänä noin pari vuotta.
Artsin mielestä parasta Tampereen judossa on mahtavat kaverit, joista osan hän onkin tuntenut jo vuosikymmeniä. Sekä todella aktiiviset seuratoimijat.
Artsin mielestä kaikkein tärkeintä judon harjoittelussa on hyvä perustekniikka. Artsi painottaa tärkeyttä oikein tehtyihin uchikomi-harjoitteisiin, ensin hitaasti ja sitten oppimisen edistyessä tempoa lisäten. Paljon toistoja liikkeestä ja kombinaatioita. Harjoitus pitää olla mahdollisimman judonomainen, jolloin tekniikkaa tehdään jo alkulämmittelyssä monipuolisesti. Myös mattojudoa pitää sisältyä harjoituksiin.
Hänen lempi heittojaan ovat Harai-goshi, Tai-otoshi ja Yoko-tomoenage.
Loppuun Artsi kertoi, mitkä ovat olleet merkitysellisimpiä asioita hänen judopolullaan:
”Kaikkein hienointa on ollut nähdä treenikavereiden kehitystä ihan alkutaipaleelta asti, ylempiin vyöasteisiin saakka. Tietysti se, että itse on oppinut matkan varrella koko ajan uutta ja tutustunut upeisiin ihmisiin ja opettajiin, joiden kautta saa vieläkin uusia oivalluksia judon ihmeellisestä maailmasta.”
Kiitos Artsille monipuolisista treeneistä!
Teksti ja kuva Hilla-Maaria Saari