Kevätliittokokouksen materiaalit julki

Judoliiton kevätliittokokouksen materiaali on julkaistu. https://www.judoliitto.fi/judoliitto/materiaalit/poytakirjat/kevatliittokokous-17.4-vantaa/

Saadun palautteen perusteella on materiaalista syntynyt väärinkäsitys seuramme kannasta liiton hallituksen ajamiin uudistuksiin, minkä haluaisin tässä oikaista.

Tiedostamme tarpeen liiton hallituksen ajamille uudistuksille ja haluamme antaa heille työrauhan toteuttaa visiotaan. Kävimme seuran johtokunnan kokouksessa asiaa läpi ja teimme päätöksen Lahden judoseuran esityksestä perustaa uudelleen Judoliiton toiminnanjohtajan virka. Päätös oleelliselta osalta kuuluu näin:
”Päätettiin, että Tampereen Judo ry. äänestää Lahden judoseuran esitystä vastaan, eli Tampereen Judo
ry:n mielestä toiminnanjohtajan tehtävää ei pidä perustaa uudelleen.”

Tämä kanta pätee edelleen, eikä ole muuttunut mihinkään. Väärinkäsitys on syntynyt, koska kokouksessa yllättäen, kun Lahden esityksen käsittelyvuoro olisi ollut, esitettiin sen ohittamista kokonaan. Päädyttiin tilanteeseen, jossa äänestettiin siitä käsitelläänkö kyseistä kohtaa lainkaan, vaikka se oli asianmukaisesti asialistalle tuotu ja jo kertaalleen kokouksessa hyväksytty. Tällainen vaihtoehto ei ollut tullut edes mieleen, joten päädyin siihen että asia tulisi käsitellä kuten oli jo sovittu. Kokouksessa ilmaisin kantamme suullisesti, mikä oli siis, että tuemme hallitusta, mutta mielestäni selvintä olisi käsitellä asia.

Seuramme ei siis ole vastustamassa muutoksia, vaan pikemminkin päinvastoin haluamme olla kulkemassa eturintamassa kehittämässä Suomen judoa eteenpäin.

Terveisin puheenjohtaja

Lasten harjoitukset jatkuvat 19.4.

Kaupungilta saadun vahvistuksen mukaan liikuntatilat aukeavat maanantaina 19.4. 2008-syntyneille ja sitä nuoremmille judokoille. Sitä vanhempien osalta sulkutila jatkuu ainakin toukokuulle saakka.

Harjoituksiin voidaan ottaa korkeintaan 10 henkilöä per matto + 1 ohjaaja. Muilla henkilöillä ei ole sisätiloihin asiaa. Kaikista harjoituksista tulee olla nimilista osallistujista. Salin ovi on lukossa. Sisäänpääsy tapahtuu keräämällä ryhmä sisäänpääsyluiskalle viimeistään 15 min ennen harjoituksen alkua ja ohjaaja soittaa vahtimestarin avaamaan oven. Edellä mainituista syistä johtuen ilmoittautukaa ryhmän ohjaajalle ennen jokaista harjoitusta.

Harjoituksia ennen muistetaan huolehtia hygieniasta normaaliakin paremmin. Harjoituksissa vältetään muita kuin harjoituksen kannalta välttämättömiä kontakteja. Pienempiäkin oireita esiintyessä muistakaa, että oikea osoite ei ole harjoitukset, vaan koronatesti.

Hyviä harjoituksia!